Päivä 1/14 eli lähtötilanne eli aamu: vaaka rikki (tai patterit loppu) ja mittanauha hukassa.
Lisää myöhemmin.
Siispä tämmöistä.
11.42: Ei oo vielä ees nälkä.. oikeesti!
maanantai 18. helmikuuta 2013
torstai 14. helmikuuta 2013
Vi anländer om en stund till..
Tietoisesti ekaa kertaa Kajaanissa yli yön, peräti kahden tässä tapauksessa. Viihdyin! Viikonloppu piti sisällään valmiiksi tehtyjä aamiaisia, makkaranpaistoa mökkikodalla, hankipainia, Vuolijokea, geokätkön, pulkkailua laskiaismäessä, Putousta, ruusuja, punaviiniä, Carcassonnea, vierailuja "ikäihmisten" luona ja ja .. siinäpä tuota, pariksi vuorokaudeksi tekemistä. Harvoin kotona ehtii noin paljoa yhden viikonlopun aikana. Joutunee käymään toistekin siis Kainuussa, siellä vissiin osataan?
Mutta jos jotain purnattavaa tuosta reissusta pitää löytää nii kyllä se on ehdottomasti tuo Valtion Rautatiet. Lähinnä niiden olemattomat kulkuyhteydet. On se ny ihme hommaa että Kajaanista Helsinkiin ei voi kulkea suoraa yöjunaa. Mikä olisikaan parempi yhdistää matkustaminen ja nukkuminen mutta ei. Paljo kannustaa lähtee viikonlopuks tamperetta pohjosemmaks ku sitte menee päivä matkustamiseen. No, pääsi sieltä toki yöllä pois, "näppärästi" Oulun ja Tampereen kautta vaihtaen. Nuku siinä sitte ku koko ajan pitää pollata kelloa että ei nuku ohi jatkoyhdeydestä :P Ja ei muuta ku virkeänä maanantaina töihin!
Kohti viikkoa 7 siis. Maanantaiaamuna päätin etten ole sairas. Flunssa on ohi. Töiden jälkeen pikkupäikkärit, koska en ehkä ollutkaan virkeä, ja illalla vihdoin salille! Hyvä "kannuste" tuo paljon-rahaa-kuukaudessa-salikortista, tulee sitten käytyäkin. Lähdin testaamaan Alekstanterinkadun Elixian Kahvakuula-tuntia ja siihen perään mukava vartin ohjattu venyttely (vaikka eihän vartti mihinkään riitä). Oli kyllä ehottomasti tehokkain puolituntia treeniä mitä oon vetäny, näin vielä torstaina on reidet niin jumissa ettei aikoihin. No en oo kyllä aikoihin urheillukaan mutta silti.. en oo myöskään koskaan saanu selkälihaksia kipeiks, ennen viime maanantaita. Tuosta tunnista voisi ottaa tavan, tai siis puolesta tunnista. Ehkä se ruotu löytyy tästä vielä ;)
Päivät pitenee, aamuisin on jo valosaa ku lähtee töihin \o/ Ilolla ja elolla!
Pakollinen lällyily: Hyvää ystävänpäivää teille jotka tänne asti saitte luettua ;) <3

tiistai 12. helmikuuta 2013
Vierivä kivi ei sammaloidu
Viikkokatsauksia. Viikko 6.
Koska "Neukkarit" oli kovin kovin tapahtumarikasristeily ja siitä viikon päästä seuranneet pikkujoulut työporukalla myöskin mainio tapahtuma, olisi ollut sopivaa odottaa että viikolla 6 olisi kerennyt jo rauhoittumaan arkeen, mutta ei.
Ihan vaa koska tiistaina, tuona Runebergin päivänä siirryin taas pykälän lähemmäs kolmeakymmentä ikävuotta, oli koko viikko sama syytä pyhittää erilaisille juhlimistapahtumille. Kuluuhan se päivä niinkin kun vastailee jokaiseen facebookonnitteluun, noin ehkä kymmenennen jälkeen tuli mietittyä että miksi tähän piti alakaa. ;) Tiistai-iltapäivänä saapui myös isä taas Oulunpohjosesta ja mentii ihan ulos syömään, koska mun synttärit! Kohteeksi valikoitui niinkin läheinen ruokapaikka kuin Primula, aivan siinä Viiskulumassa. Lautaselle otin burgerin ja salaattia ja kylkeen iso tuoppi kokista. Lievän ähkynhän tuommosesta saa aikaa.. tiesittekö?
Keskiviikkona oli sopiva hetki suorittaa Tupperwaretavarantoimituksia koska olihan isä tullu autolla, just sopivasti! Odotan vielä sitä hetkeä että saan tonne julkisiin lähteä viemään niitä tavaroita :) Se on sentää halapaa! Ai nii! Meinasin jo unohtaa, mutta olihan mulla keskiviikolle varattu aika omalle synttärilahjalle. Tatuointi! "Sopivasti" tosiaan ajoitti isä sen vierailunsa ku sitte oli pakko kertoa hälle, ja samalla vaivalla saatto sitte soittaa äidillekin, iiik. Mutta itse siitä operaatiosta, sattuu vähemmän ku epilointi ja lopputulos: huikea! Yritän muistaa uppailla kuvankin tänne, vaikka ehkä te kaikki (suurin osa ainakin) seuraajat ootte saanu jo kuvan tekstarilla tms :P
Tiistai.. keskiviikko.. torstai.. viikko vielä vain villimmäksi! Yllättäviä viikonloppukutsuja keskiviikkona, jonka vuoksi torstaina sitten vr:n verkkokauppaan asioimaan. Torstaina Teerenpeliin (ei muuten kannatta käydä siellä). HippaHeikki Oulusta sai houkuteltua taas, ihan vaan yhdelle ja syömään, koska Heikki lähtee Ouluun klo 19 bussilla. Siitähän ois voinu lähtee kotiin, tai sitte voi jäädä hengailee Heikin työkavereiden (mulle siis entuudestaan tuntemattomien ihmisten) kanssa sinne typerään Teerenpeliin (surkeaaaa palveluaaaa!) Kehuivat niin, ne ihmiset, jotain baarimikkoa jossain Rööperin surkeimmassa kuppilassa että pitihän sitä sitten Oton kanssa lähteä kattomaan. Tuli muuten ekaa kertaa matkustettua bussilla Helsingin sisällä.. noh, tuo Huvipursi. Se kuppila. Siellä oli ehkä 4 ihmistä, just semmosia jotka todennäkösesti on tullu sinne aamulla yhdeksältä kun se paikka on avattu.. se hyvä puoli noissa paikoissa on että huomaa taas kuinka kivasti itellä asiat onkaan! :) Ehkä siellä voi käydä Oton kans toistekin, vaan jos Simo on töissä, pahus.. se menikin remonttiin, voi harmi! ;)
Koska en ollut kuluneen viikon ainoa synttärisankari, perjantaina vähän lyhyemmän työpäivän jälkeen otin kimpsut ja kampsut kantoon ja suuntasin Helsingin rautatieasemalle, Pendolino seiskaan ja siitä vielä johonki InterCityyn ja löysin itseni 21.13 Kajaanin rautatieasemalta. Meleko outoa! Siitä ehkä joskus lisää :P
Laineilla keinui pieni lautta
En muista millon olisin iloinnut täysin menovapaasta sunnuntaista näin paljon, tai että sitä olisi odotettu yhtä kovasti. Kuluva viikko olikin sitten kaikkea muuta kuin normaali... (välihuomautus: tämäkin teksti lojui luonnoksissa tuhottoman kauan!, tapahtumat sijoittuivat siis tammikuun viimeiselle viikonlopulle....) Torstaina sai normaalista poiketen herätä vasta kahdeksalta, rauhassa paikkailla laukkua, syödä aamupalaa yms. mitä yleensä jotkut aamuisin tekee. Vasta klo 11 alkoi työt, niin sanotusti. Kolmosen ratikalla Olympiaterminaaliin ja kohti kauan kohuttuja Neuvottelupäiviä, toisin sanoen, Tukholman risteilyä. Tietenkin työmatkan ollessa kyseessä, ohjelmaan kuului muutamia luentoja ja verkostoitumista saman alan ihmisten kanssa. Järkytykseksi kuulin että siitä vielä jotain päivärahaa maksetaan meille, kuulostaa vain liian hienolta, tuo toimihenkilön työ ;)
"Neukkareiden" aikataulutettu ohjelma ei ollutkaan aivan täyteen ahdettu luentoja vaan vähän joka välissä oli vähän jotain kahvia tai lounasta tai päivällistä. Tottahan ilta oli jätetty vapaaksi verkostoitumisille ja "sidosryhmäsuhteidenhoitamiselle", eli drinkkilippuja ja tee-mitä-haluat-aikaa. Ja mehän tehtiin. Just niin pitkään ja hartaasti että seuraavana päivän Tukholman päiväreissu saatiin taisteltua läpi. Pari vintagekauppaa ja kirpparia, kevyttä purtavaa, vähän metroajelua ja äkkiä takas laivalle päikkäreille. Ihan vaan koska ekana iltana menin nukkuu jo vissiin kolmelta nii toisena yönä oli sitte pakko ottaa menetetyt tunnit takas ja valvoa seitsemään. "Koska se oli hyvä idea", sillon.
Koska elämä on täynnä vaan hyviä ideoita nii tottakai viikonloppu piti kruunata lauantai-illan HIFK-Kärpät matsilla serkkupojan kanssa. Tapasinpa vanhan ystävän Haukipudas-ajoiltakin Helsingin jäähallilla. Huikeaa tilaisuutta, kun kerrankin nähdään, ei voinu luonnollisesti heittää hukkaan vaan Töölön Sporttibaarin kautta kaupungin yöelämään, koska hyvä idea! :) Kuppilasta toiseen ja lopulta johonkin yökerhontapaiseen vielä hetkeksi ennen kun väsy vei voiton... ehtii sitä haudassakin nukkua, ja sunnuntaisin! Ainakin tuona sunnuntaina :)

Tilaa:
Kommentit (Atom)